FINNISH SELF TAUGHT CONTEMPORARY MODERN AMA TE ARTE ARTIST. PAINTINGS DRAWINGS PHOTOGRAPHS SOUNDTRACKS. IN PURSUIT OF THE PERFECT LINES AND BRUSH STROKES. ART FROM 1992 TILL FUTURE!!!
Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Voi olla, että julkaisen täällä jotain ronskimpaakin vanhaa materiaalia jossain vaiheessa. Mennyt on mennyttä ja sitä on tarkasteltava opettavaisena kokemuksena kohti tulevaisuutta. Turha katua mitään, muuta kuin hukattuja tilanteita. Koen itse tehnneeni oikean valinnan, kun otin vuonna 1992 lopputilin ja päätin keskittyä ensisijaisesti taiteeseen. Teen sitä subjektiivisesta näkökulmasta, kuitenkin jättäen tulkinnan varaa niin kuvissa kuin vanhoissa kirjoituksissa, joissa tärkein sanoma löytyy rivien välistä ikään kuin salakirjoitettuna tekstinä. Tämä sama pätee piirustuksiin ja maalauksiin, joissa henkinen tila, silloinen maanisuus tai depressivisyys ja muut vaihtelevat mielentilat saavat näkyä - niiden pitää näkyä. Olen eksentrikko introvertti ja sosiaalinen erakko, enkä peittele mitään kaunistellen vaan yritän laittaa itseni likoon. Tällä hetkellä tutkiskelen muistikirjoja ajalta, joka meinaa sekoittaa pääni nytkin. Siksi käyn läpi vain pienen pätkän kerrallaan ja teen taas uutta projektia - luonnoksenluonnoksenluonnosta kirjallisena ja yritän ottaa rennosti ilman turhia stressejä...

(Mini-mininovelli 4.4.2002)

MALLI

 

Mies kurkistaa varovasti taulunsa takaa. Vielä hän empii. Malli siirtyy uuteen asentoon. "Hyvä kuva tästä syntyy." Hänellä on suuri aikomus.

Mieleen tulee tytön takamus. Hän katsoo uudelleen - tutkien. Tuumii lyhyen tuokion. "Ei kannata. Ei ole tuon näyn voittanutta."

Aika kuluu huomaamatta, kunnes se jo loppuu. Kaunotar pukeutuu, kiertelee sitten telineeltä toiselle. Tulee lopulta miehen kohdalle, tuijottaa tyhjää kangasta ja kuiskaisee: "Pervo." Hän poistuu ripein askelin taakseen katsomatta.

Mies kokoaa varusteensa tyytyväisenä näkemäänsä. Hän lähtee ensimmäisenä maalarien joukosta ja löytää hämmästyksekseen punapään aulasta. Mies sanoo: "En voinut vastustaa kiusausta, vitut Jaskasta." Nainen katsoo hetken ja sanoo sitten: "Ei se mitään, mennään."

 

Lisätään ehkä vielä yksi vanha vähän pidempi novelli syksyn aikana 2015!!! Siis, jos löytyy jotain mitä voi julkisesti esitellä ;-)

 

 

 

KOTIMATKA (Ensimmäinen novellini, 1996)

Herään tokkuraisena. Outo tunne valtaa mieleni. Katselen varovaisesti ympärilleni: Vieressä makaa nainen tasaista tahtia kuorsaten - itse asiassa aika viehkeästi. Nainen itse ei kuitenkaan näytä kovinkaan viehkeältä: meikit ovat valuneet poskille, valkaistut hiukset ovat sekaisina lähes nelikymppisten turpeiden kasvojen ympärillä ja isot veltot rinnat roikkuvat kainaloissa. Muuta en näekään: peitto peittää lopun näkymän -- onneksi. Tulee tunne, että täältä on päästävä pois, ja pian. Nousen sängystä varoen herättämästä naista. Etsin katseellani vaatteitani. Ne ovat sikin sokin pitkin makuuhuoneen lattioita.

Saatuani vaatteet päälleni varmistan vielä, ettei nainen ole herännyt. Eksyttyäni ensin vaatekomeroon pääsen lopulta rappukäytävään, jossa alan - postiluukusta nimeä katsomatta - harppoa portaita alas ja tulen ulos kylmään aamupakkaseen. Hämärän marraskuisen aamun läpi näen lasten leikkipaikan ympärillä massiivisia betonirakennelmia. Kierrän kuuraisen nurmikon läpi talon paraatipuolelle.

Kävelen krapulasta jäykin askelin pitkin polkua etsien jotain, mistä voisin päätellä sijaintini. Tulen risteykseen ja totean olevani Samoilijanpolulla. Pian löydän itseni Yläkiventieltä. Kadun toisella puolella on vihreä puhelinkioski, josta voisin soittaa taksin. Päästyäni sinne ja kaivettuani kupeestani muutaman kolikon, havaitsen puhelimen toimivan ainoastaa kortilla.

Harhailtuani aikani sokkeloisessa lähiössä totean olevani Myllypuron metroasemalla. Kellokin näyttää olevan jo puoli kymmenen. Vain parin minuutin odotus ja varttitunnin ajelu metrolla ja olisinkin jo kotonanani Kalliossa, pienen yksiöni nurkkaan ahdetulla sohvalla - lämpimästi peiton alla.

Metron odottelu venyy kymmeneksi minuutiksi. Metrossa on väljää. Istahdan invalidipaikalle ja vaivun ajatuksiini. Ajattelen kapakkatuttuani, joka on aika lailla erikoinen tapaus: hän on homo, ja ikään kuin siinä ei olisi tarpeeksi, hän on sen lisäksi vielä impotentti. Homo en sentään haluaisi olla, mutta yöllistä seikkailua ajatellessani tulen siihen tuokseen, ettei joskus olisi haitaksi olla impotentti. Muistan sohineeni puolitanassa ollella mulkullani naista sen verran, että jos sillä oli joku tauti, niin se on nyt minullakin.

Metro pysähtyy Herttoniemessä ottamaan kyytiin joukon rokuliin nukkuneita maanantaiaamun töihinmenijöitä. Viereeni istahtaa salkkunainen.

Ajatukseni harhailevat. Mieleeni tulee eräs hyvä ystäväni, joka haaveili tekevänsä itsemurhan tukehduttamalla itsensä isotissisen naisen rintojen väliin. Yön tuoreet muistot mielessäni päätän, että jo joskus päätän tehdä itsemurhan, valitsen jonkun perinteisemmän keinon.

"Hakaniemi, Hagnäs!" Rätisevät kaiuttimet. Nousen metrosta lievän tungoksen vallitessa. Kroppani tekee pakkoliikeitä ja suupieleni alkavat väpättää. Krapula alkaa nostaa päätään. Liukuportaissa olen kaatua, kun joku vasempaa kaistaa kaahaava rouvasihminen tönäisee minua järkälemäisellä käsilaukullaan polvitaipeisiin.

Kävelen Siltasaaren katua ylös kohti Kallion kirkkoa. Kolmannen linjan kohdalla käännyn oikealle. Kuljen katua parisataa metriä, pysähdyn ja avaan oven - huomaan saapuneeni viinakauppaan.

 

 


©2017 Novellit | layout2 - suntuubi.com